ODIN ja etiikka

ODINin osakerahastoja hallinnoidaan aktiivisesti. Salkunhoitajat sijoittavat vapaasti, sijoitusalueittensa sallimissa rajoissa, laadukkaisiin mutta aliarvostetuiksi arvioimiinsa yrityksiin.

Sijoituspäätökset perustuvat omiin tarkkoihin yritysanalyyseihin, jotka tukeutuvat useisiin eri lähteisiin, muun muassa vierailuihin yrityksissä ja keskusteluihin yritysjohdon kanssa.

Keskeisessä osassa analyyseissämme on yritysten eettisten arvojen ja yritysten kantaman yhteiskuntavastuun tutkiminen. Tutkimme erityisesti, rikkovatko yritykset perusihmisoikeuksia tai onko yrityksillä paikallista väestöä tai ympäristöä vahingoittavaa tuotantoa. Arvoyhtiöihin sijoittajana pyrimme välttämään yrityksiä, joiden toiminta voi johtaa korvausvastuuseen tai suoriin tappioihin huonojen tai puuttuvien eettisten arvojen seurauksena ja aiheuttaa siten tarpeetonta taloudellista tappiota osakkeenomistajille.

Kokoamalla osakesalkut suhteellisen harvoista yrityksistä, hallinnoimalla salkkuja aktiivisesti ja perustamalla sijoituspäätöksemme omiin analyyseihimme kohdistamme valintamme vain positiivisella tavalla toimiviin yrityksiin. Yritysten eettistä toimintaa arvioidessamme pidämme tulevaisuudensuunnitelmia ja pyrkimyksiä lähtökohtaisesti tärkeämpinä kuin yrityksen historiaa.

Jos osoittautuu, että salkkuyhtiön toiminta ei täytä eettisille arvoille ja asenteille asetettuja tavoitteita eikä yritys pysty esittelemään konkreettista toimenpidesuunnitelmaa ongelmien ratkaisemiseksi, salkunhoitajat pyrkivät myymään osakkeet ilman arvonmenetyksiä.

ODIN Rahastot - Puh. 09 4735 5100   Y-tunnus: 1628289-0                     Evästeet        Yleiset ehdot