Huhujen mukaan Euroopan kilpailukyky on jäämässä Yhdysvaltojen kaltaisten dynaamisempien talouksien jalkoihin. World Economic Forum (WEF) leikkaa näiltä huhuilta siivet. WEF mittaa vuosittain globaalin kilpailukyvyn. Mittaustulosten perusteella laaditaan kilpailukykyindeksi. Maailman kymmenestä kilpailukykyisimmästä taloudesta kuusi on eurooppalaisia.

Euroopan kilpailukyky on kunnossa
Yhdysvaltojen osuus maailman viennistä on laskenut vuosikymmenessä 17 prosentista 11 prosenttiin, mutta Eurooppa on pystynyt pitämään osuutensa 17 prosentissa. Sadasta maailman suurimmasta monikansallisesta yrityksestä Euroopan osuus on noussut. Niitä oli 57 vuonna 1991 mutta 61 vuonna 2009. Yhdysvaltojen osuus on laskenut 26 yrityksestä 19 yritykseen (lähde: UNCTAD).

Roland Berger -konsulttitoimiston tekemässä tutkimuksessa analysoitiin 3000 maailman suurinta yritystä. Sen mukaan eurooppalaiset yritykset ovat päihittäneet japanilaiset ja amerikkalaiset yritykset myynnin kasvussa ja kannattavuudessa kuluneen vuosikymmenen aikana. Eurooppalaisten yritysten voitto nousi vuodesta 1998 vuoteen 2008 13 prosenttia vuodessa, mutta amerikkalaisten yritysten voitto kasvoi seitsemän prosenttia. McKinsey- konsulttitoimiston tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että Euroopassa on tuotettu enemmän lisäarvoa asukasta kohden kuin Yhdysvalloissa vuodesta 2000 alkaen mitattuna bruttokansantuotteella asukasta kohden.

Täältä voit lukea koko markkinakatsauksen